tiistai 13. kesäkuuta 2017

KEITTIÖ (osa 1.)

Tämä avaimet-käteen-rakentajan elämä on melko jännää. Ensin ei kuulu mistään mitään, talo vaan pikkuhiljaa puskee itseään ylöspäin. Tonttikin on saanut jo muotonsa ja sokkeli väriä pintaan. 



Sitten tulee se hetki kun puhelin alkaa soida ja pitää tehdä sähkösuunnitelmia, keittiösuunnitelmia ja valita muita materiaaleja. Sitä luulee, että on valmistautunut kaikkeen tähän, mutta kun tosi paikka on edessä vetää mielen ihan tyhjäksi ja päässä joku piru kirkuu, että esimerkiksi violetit-oranssit keittiönkaapit ois varmaan ihan sikasiistit.

17,9 neliötä, tuhat uutta harmaata hiusta ja stressifinniä.


Meidän keittiö tulee Domukselta. Mallitalossa oli myös Domuksen keittiö ja ihastuttiin siihen kovin. Miksi siis keksiä pyörä uudelleen? Näin mä yritin itselleni uskotella. Keittiön piti olla talon helppo paikka.  Lukuisat valvotut yöt sekä omat, miehen ja kavereiden menetetyt hermot myöhemmin meillä on keittiösuunnitelma. Ainoa, jonka hermot ei menneet oli meidän keittiösuunnittelija. Tai niin se ainakin väitti.

Haaveissa meillä oli mustavalkoinen keittiö. Kuullostaa helpolta, eikö?



Tässä vain muutama esimerkki niistä, joita tässä matkan varrella enemmän ja vähemmän vatvottiin. Kiitoksia ystävällemme Tonille, joka jaksoi kerta toisensa jälkeen, sadasosasekunnissa muokata minulle toiveiden mukaisia keittiöitä!




Tämän kuvan kohdalla aloin epäillä kyllä, että linjan toisessa päässäkin alkaa huumori loppua...



Tänään kävin (toivottavasti) viimeisen kerran Domuksella ja suunnitelmat lyötiin lukkoon. Päätökseen vaikutti valtavasti mahdollisuus virtuaalisesti tutustua omaan keittiösuunnitelmaan. Kieltämättä jännitti laittaa kakkulat päähän ja astua virtuaalimaailmaan, koska alan oksentaa jo possujunassakin. Kokemus oli kyllä sen kauhun arvoinen ja se, että näin keittiön reaalikokoisena ja näköisenä turvasi kyllä mun tulevan puolen vuoden yöunet täysin. Keittiö oli juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan!

Mikäs se noista neljästä vaihtoehdosta sitten on? Jorma Uotisen sanoin: Otan kakkoseeeeeen! Eli aiemman kollaasin yläoikee, mattamusta saareke ja muutoin koko valkea kokonaisuus. Semmonen!


Mitä mieltä ootte? ...Uskallanko kysyä?





Hei muuten! Oon hanakampi päivittelemään blogin facebook-sivuja, joten etsiytykää sinne mukaan esimerkiksi TÄSTÄ! Ja oottehan huomanneet, että yläpalkin linkeistä pääsee lukemaan lisää talosta ja minusta, sekä löytää linkit Instagramiin ja Facebookiin!

torstai 18. toukokuuta 2017

LUOPUMISEN TUSKA

Kahden viikon päästä hyvästelemme talon, jota kutsuimme kodiksi viiden vuoden ajan. Talo meni kaupaksi 62 tunnissa. Eräänä tiistai iltana klo 22.00 se meni nettiin (etuoveen ja oikotielle) ja perjantaina puolilta päivin hyväksyimme yhden kolmesta ostotarjouksesta. Sanomattakin on selvää, että meillä tuli kiire löytää väliaikainen asunto rakennusajaksi.

Vaikka olemme tehneet mielissämme muuttoa tästä pois jo vuosia, on luopuminen vaikeaa - varsinkin minulle. Lukemattomia tunteja olemme remontoineet sekä hinkanneet maalia tähän talo vanhukseen ja tehneet tästä meille kotia. 





Tässä talossa meillä on ollut tosi kivaa. On ollut tilaa ystäville ja sukulaisille. On juhlittu, mutta myös surtu. Toisaalta  luovuttaa tämän haikeana eteenpäin, mutta toisaalta taas toivoo, että tämä voisi olla jollekin muulle yhtä hyvä koti kun se oli meille ja koirille.



On tässä talossa huonojakin puolia. Yleisön pyynnöstä mainittakoon Antero ja kissa-Tero. Aika ajoin Antero on yöllä seisonut spede-tukassaan mun sängyn vieressä naureskelemassa. Antero myös ajoittain tepastelee yläkerrassa ja askeleet kuuluu keskikerrokseen - ainakin minun ja koiran mielestä. Kissa-Tero on makoillut kertaalleen olohuoneen takan päällä, mutta edellinen omistaja oli nähnyt sen useamminkin. Jukan mielestä nää Anterot ja Terot on lähinnä mun stressin ilmentymiä ja askeleet kaikuvat naapurin puolelta, mutta mene ja tiedä.  En malta odottaa, että ne jää tänne.

Meillä on siis kaksi viikkoa muuttoon. Sen eteen on tähän mennessä saatu sen verran tehtyä, että lähikaupasta on tuotu kotiin neljä banaanilaatikkoa. Siinä kaikki. Hyvä me.


edit// Katsoinpa huvikseni kalenteria ja huomasin, että muuttohan on jo ensi viikon perjantaina. Sillälailla. Hyvä Niina.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

TERVETULOA TONTILLE!




Siihen se nousee, meidän koti. Kun seisoo kivijalalla varpaillaan voi nähdä vilauksen Vesijärvestä. Siinä se on, meidän pieni pläntti muiden välissä. Ystäväni totesi tontilla seisoessaan, että "ompa paljon taivasta". En tiedä kuinka vaaleanpunaiset lasit meillä molemmilla oli silmillä, mutta siltä minustakin tuntui.



Pelkkää pumpulia, sateenkaaria ja yksisarvisia tämä ei ole ollut. Tässä vaiheessa, kun yksikään seinä ei edes ole vielä pystyssä saimme miehen kanssa maailmansota-tyyppisen riidan aikaiseksi väliovien avautumissuunnasta. Ei siitä sen enempää, koska sovimme että väliovista ei puhuta enää ikinä. Mutta sanonpahan vaan, että ei ne ovet voi aueta huoneesta ulospäin. Ei vaan voi.

Ensi viikolla seinät alkavat nousta ja talo alkaa muuttua mielikuvista todeksi. Yritän hillitä itseäni, etten ryntäisi tontille joka ikinen päivä, vaan antaisin timpureille työrauhan. En voi  kyllä taata, että se onnistuu.



Jos vie työmiehille pullaa/pizzaa/kahvia niin saako silloin tupata tontille? Joka päivä?